Edunvalvontavaltuutus
Edunvalvontavaltuutus tehdään laatimalla edunvalvontavaltakirja.
Edunvalvontavaltakirjasta ilmenee edunvalvontavaltuutus, jonka valtuuttaja on määrännyt tulemaan voimaan siinä tapauksessa, että hän tulee sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan.
Edunvalvontavaltakirja on määrämuotoinen asiakirja. Tämä tarkoittaa sitä, että edunvalvontavaltakirja on tehtävä laissa määrättyjä vaatimuksia noudattaen jotta se olisi pätevä.
Edunvalvontavaltakirjat voivat olla sisällön suhteen hyvin erilaisia. Eroavaisuudet sisällön yksityiskohdissa voivat johtua esim. omaisuuden laadusta, parisuhdestatuksesta sekä perhesuhteista ja erityisesti valtuuttajan toiveista. Edunvalvontavaltakirja on mahdollista laatia ottamalla huomioon myös verotehokkuus.
Lisäksi edunvalvontavaltakirjan liitteeseen on mahdollista kirjata valtuuttajan antamia ja valtuutettua sitovia toimiohjeita. Nämä valtuuttajan antamat tarkemmat määräykset voivat liittyä esim. elämänlaatuun, elintapojen jatkuvuuden varmistamiseen tai lahjoitusten tekemiseen verotehokkuutta tavoitellen.
Mietityttääkö, miten asiasi hoituisivat silloin, jos itse et pystyisikään niitä hoitamaan? Kuka valvoisi sinun etujasi? Tule keskustelemaan siitä, miten haluaisit asioitasi hoidettavan sellaisessa tilanteessa, jossa itse et siihen kykene. Elämä voi yllättää, joten edunvalvontavaltuutuksen olemassaolon tarpeellisuus ei riipu iästä. Edunvalvontavaltakirja on hyvä laatia kaukonäköisesti ottaen huomioon elämäntilanteesi ja sinulle tärkeät asiat sekä tulevaisuuden toiveesi.
Jos lain mukaista edunvalvontavaltakirjaa ei ole, käräjäoikeus määrää edunvalvojan. Käräjäoikeus voi määrätä edunvalvojaksi myös yleisen edunvalvojan. Tekemällä edunvalvontavaltakirjan voit vaikuttaa siihen, että asioitasi hoitaa ja etujasi valvoo sinulle läheinen henkilö.
Ota yhteyttä, tehdään sinulle ja läheisellesi yksilölliset ja verotehokkaat edunvalvontavaltakirjat!